Yhteystiedot

Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys Ry.
Laamanninkatu 1 C 15
08200 Lohja
040-9123704

 Pentumöllikisa 2009

Aurinkoisena sunnuntaina 30.8.09 Kaikki osallisujat olivat ajoissa paikalla hienoa!!

Ko porukka toi myös majallemme puffetin,nyyttäri meiningillä,herkkuja sai nauttia kahvin kera.

Seitsemän penturyhmäläisen lisäks paikalla oli ed.perhettä ja ystäviä+muuta yleisöä ja näin kaikki kisaajat saivat harjoitusta myös esiintymisjännitykseen.

Aloitimme luoksepäästävyydellä tuomarin kättely asiallisesti perusasennossa ja sitten suorituksesta palkaksi "tuomarin syliin" rapsuteltavaksi,hauskaa ja yllätyksellistä palkkausta.Tämän jälkeen jokainen koirakko suoritti omalla tavallaan,oman tasoisensa paikallaolon,seuraamisen,istumisen,luoksetulon ja noudon.Kaikki avut (namit,pallot,apuohjaaja) olivat sallittuja.

Pääpaino jokaisen suorituksen osalta oli koirakon ja ohjaajan yhteistö-suhde-ohjaajan taidot.Eihän se koira paljon tarvi oppiakseen,me ohjaajathan ne virheet yleensä teemme.

Suoritukse arvosteli Mikko Metsola,minä kirjoittelin kommentit muistiin ja Huotarisen Nina laski yhteen saadut pisteet.Kannustavat aploodit antoi yleisö,sillä kuten viime vuonnakin saimme nähdä hienoja suorituksia.Kaikilla tuntui olevan hauskaa vielä "leikit leikittyään" ja tästä on hyvä jatkaa.

Kiitokset palkintosponsoreille Tähtilemmikin Annelle ja Musti ja Mirri tynninharjulle!!!

Syksyn jatkoa ja treeni intoa kaikille.

T.Pirjo Lehtoranta